torstai 12. lokakuuta 2017

MEIDÄN HÄÄT 12102012


Vietämme tänään puuhääpäivää eli olemme olleet viisi vuotta naimisissa. Odotimme esikoistamme ja silloin vuoden 2012 syksyllä saimme viimenään tehtyä päätöksen, että naimisiin mennään ennen esikoisen syntymää. Kihloissahan olemme olleet jo helmikuusta 2005 lähtien.


Millä perusteella valitsimme juuri tämän päivän hääpäiväksemme?


Sopiva päivä valittiin loka-marraskuussa olevien perjantaiden perusteella ja päädyimme päivämäärään 12102012, koska näyttäähän se nyt hienolta kirjoitettuna ;) 

Käytännön syistä valitsimme nimenomaan perjantain. Ensinnäkin minä sain töistä palkallisen vapaapäivän (tulipahan sekin hyödynnettyä :D ) ja maistraatti oli silloin auki. Perjantai siksi, koska siitä pääsi suoraan viikonlopun viettoon.




Miksi maistraattivihkiminen? 


Mieheni kuuluu kirkkoon, mutta minä olen eronnut kirkosta melkein heti täytettyäni 18 vuotta. Tiedän monien haaveilleen meidän isoista kirkkohäistä kunnon tansseineen seuratalolla, mutta me itse emme oikein koskaan sellaisista haaveilleet. Miestäni lähinnä ahdisti koko ajatus enkä itsekään halunnut alkaa järjestämään mitään sen suurempaa, en kokenut sitä yhtään omaksi jutukseni. Tosin tiedostimme, että kirkossakin voi suorittaa vihkimisen ilman sen suurempia jatkojuhlallisuuksia ja sadan hengen vierasmäärää.

Kun esikoisen laskettu aika alkoi lähestymään, teimme päätöksen naimisiinmenosta täysin käytännön syistä: isyydentunnustus jää lapsen synnyttyä pois ja koko perheelle saadaan sama sukunimi.

Mitä käytännönjärjestelyitä teimme ennen hääpäivää?


Kun päivä oli päätetty, otin yhteyttä maistraattiin varatakseni ajan. Toimitimme esteettömyystodistukset, kutsuimme todistajiksi meidän molempien vanhemmat ja varasin meille kaikille pöydän ravintolasta heti vihkimisen jälkeen. 

Sormuksen valinta oli loppujen lopuksi aika helppo, koska rahaa ei ollut mihinkään kymppitonnin sormukseen ja halusin muutenkin aika yksinkertaisen sormuksen. Kantajansa näköisen ;) Mekon sekä asusteena toimineen huivin löysin Prismasta ja miehelle ostettiin samaan sävyyn sointuvat paita ja solmio.

Äitini tilasi minulle kukkakimpun sekä sain häneltä kaulakorun, jonka hän on aikanaan saanut lahjaksi omalta isältään. Tuo kaulakoru on minulla edelleen kaulassa.




Naapurin isännän olin varannut ottamaan meistä hääkuvat. Hiukset kävin leikkauttamassa ja värjäämässä aiemmin, itse hääpäivän aamuna kävin ottamassa kampauksen.

Kenelle kerroimme etukäteen?


Töissä tietysti esimieheni sekä lähimmät työkaverini tiesivät. Vanhemmillemme kerroimme, koska tulivathan he olemaan todistajamme vihkitilaisuudessa. Lisäksi kerroin muutamalle lähimmälle ystävälle. (ja ehkä taisin "mainita" asiasta facessa parissa vauva- ja odotusajan ryhmässä :D)

Miten juhlistimme?


Maistraattivihkiminenhän on lyhyt, kestää kaikkinensa alle viisi minuuttia, mutta niissä raskaushormoneissani kerkesin kyllä vetistelemään ihan riittävästi siinäkin ajassa. Vihkimisen jälkeen suuntasimme porukalla syömään ravintolaan, jossa oli oikein hyvät ruoat :) Ravintolan jälkeen olimme kaikki hetken meillä kotona ja miehet joivat lasilliset konjakkia kunniaksemme. Minä laitoin sukulaisille kutsua kakkukahveille, jotka juotaisiin jo seuraavana päivänä. Hihi :D Yllätyyyyys...




Naapurin isäntä kävi ottamassa meistä hääkuvat, omalla takapihallamme. Ilma oli onneksi silloin samanlainen kuin tänäänkin, aurinko paistoi, oli ihana lokakuinen päivä. :) Meistä otettiin kuvia kahdestaan mieheni kanssa sekä koko juhlaväestä eli meistä tuoreesta avioparista ja vanhemmistamme.

Seuraavana päivänä, lauantaina otimme heti aamusta suunnan kohti anoppilaa ja valmistauduimme kahvittamaan lähisuvun. Anoppilaan oli tilattu kakut ja kahvitettavia oli yhteensä alle kolmisenkymmentä henkeä. Ei meillä mitään häätanssia ollut, mutta kakunleikkaus kylläkin. Veinköhän minä sen silloin, jos en ihan väärin muista :D Appiukko piti aivan ihanan maljapuheen meille. Siellä vetisteli meidän lisäksi moni muukin.

Ihana päivä oli.

Häälahjaksi saadut rahat käytimme sen syksyn aikana sauna- ja kylppäriremonttiin, joka valmistui joulukuussa juuri ennen esikoisemme syntymää.



Noin rv 28 :)


Jälkikäteen puhuimme mieheni kanssa, miten juhlaviikonloppu oli ollut juuri meidän näköisemme. Vaatimaton ja intiimi. Kumpikaan meistä ei vielä tänäkään päivänä kadu sitä, ettemme lähteneet järjestämään isompia häitä.

Itseni tuntien en olisi osannut nauttia suuresta päivästä kaiken stressin ja väsymyksen takia, jos olisimme isommat häät järjestäneet. Ei se olisi ollut sen arvoista. Hääpäivä täytyy olla pääosassa olevien eli avioparin näköinen. Ei sellainen, jollainen "pitäisi olla kun kaikilla muillakin ja kun sukulaisetkin haluaa".

Ei ne isot häät onnellista elämää takaa, mutta rahaa niihin saa menemään senkin edestä ;)


HYVÄÄ PUUHÄÄPÄIVÄÄ MEILLE! :)


Rakkaudella 
Henna



tiistai 10. lokakuuta 2017

LOKAKUU ISKI JA LUJAA

Näin viime viikolla ohimennen ystävääni. Hän totesi hyvin: 

"Lokakuu iski ja lujaa"

Ihan totta. Voin allekirjoittaa tämän lauseen. Hyvin sanottu, koska se kiteyttää myös omat fiilikseni. Tuntuu, että lokakuu iski tänä vuonna vasten kasvoja ihan kunnolla.

"Taas syksy tää, mut yllättää, ei kesän muistot mieleen jää..."


Vaikka sitä kuinka joka vuosi tiedostaa, että sieltä se loka- ja marraskuu saapuvat pimenevine päivineen, vähentyvine valonmäärineen, sateineen ja väsymyksineen, iskee syksyn saapuminen joka kerta lujaa jonnekin tuonne mielen ja kropan syvyyksiin. Viime vuonna kirjoittelin syksyahdistuksesta marraskuussa.





Tänä vuonna lokakuu toi tullessaan tietyntyyppistä epävarmuutta, jatkuvia sateita, huonommin nukuttuja öitä kuopuksen ansiosta, vähän itkua, pientä ahdistusta ja harmitusta.

Näistä huolimatta yritän sisällyttää arkeeni niitä hyviä hetkiä ja pyrin olemaan suhteellisen positiivinen äiti, vaimo, työkaveri ja ystävä. Arkeeni kuuluu olennaisena osana hyvä ravinto, liikunta, omat pienet hetket ja ne luksushetket. Mulle sellaista arjen luksusta voi olla hyvänmakuinen kahvi tai pari palaa herkullista tummaa suklaata. Tai viikonloppuisin lasten nukahdettua lasillinen punaviiniä samalla kun katson Sohvaperunoita.

Täytyy osata nauttia niistä tietyistä, hyvistä hetkistä


Viime päivien osalta voin nimetä helposti muutamia, hyvää mieltä tuottavia asioita:

Päiväkodista poikia hakiessani molemmat ovat niin hyväntuulisia. Isompi kapsahtaa kaulaani ja hihkuu, kuinka oli kiva päivä. Pienempi malttaa ehkä pikaisesti minua morjestaa, kunnes alkaa juoksemaan nauraen karkuun, moikkailee hoitajia ja hoitokavereitaan ja meillä oikeasti se kotiin lähteminen kestää, kun ei toinen malta lähteä :D

Aamulla isompi pojista saa heti hoitokaveriltaan ison halin. Ihana huomata, että hän on pidetty lapsi ryhmässään.

Päiväkodilla joskus autan aamulla erästä isää "nappaamalla" luvan kanssa heidän isomman lapsensa pienten ryhmän ovelta minun ja esikoisen mukaan ja vien lapset heidän omaan ryhmäänsä riisumaan ulkovaatteita sekä etsimään tossuja. Tämän toisen lapsen isä tulee vielä omansa halimaan ja vilauttamaan "kellokorttia", kunhan on ensin saanut perheen kuopuksen jätettyä hoitoon.

Viime viikolla vein työkavereilleni suklaata ja sain edes joillekin hetkeksi iloisemman mielen.

On ihanaa, miten kotonakin on nykyään aiempaan verrattuna rennompi ilmapiiri, jos ei lasketa toisinaan hieman hermoheikon äidin mielialanvaihteluita... Kröhm. Viime aikoina olen huomannut. että se oma asenne ja suhtautuminen asioihin vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin ihan hirveästi, myös siellä kotona. Kaikki ei ole aina muiden vika.


Pimeyden saavuttua saan ihan luvan kanssa viritellä tunnelmavaloja ympäri kotia. 


Työkavereiden kiitokset ja kehut. Auttavat jaksamaan arjessa. Kyllä. Todellakin.




Täytyy yrittää muistaa, että elämässä on tällä hetkellä paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Arki kuitenkin rullaa ihan hyvin ja tietyt  hyväksi havaitut rutiinit ovat vakiintuneet syksyn mittaan. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen korostuu entisestään, mutta on pidettävä huolta myös niistä muista kanssakulkijoista, esimerkiksi piristämällä pienillä sanoilla ja teoilla.


Syksy 2017, kyllä myö sinut selätetään!!


Rakkaudella
Henna









sunnuntai 8. lokakuuta 2017

HYVÄSTIT TUTEILLE


Kaksi viikkoa sitten mieheni kysyi minulta: 

"Mitä jos jätettäis pojalt tutti kokonaa pois?" 

Täytyy myöntää, että mun ensimmäinen ajatus oli, ettei missään nimessä. En halua takaisin erittäin rikkonaisia öitä ja miten poika nukahtaisi iltaisin ja miten automatkat ja ja ja...

"No en nyt tiiä... Voishan sitä kokeilla..."

Ei saanut kuopus tuttia yöunille sinä iltana. Hän kyseli omalla tavallaan tutin perään, mutta vastasimme, ettei hän enää tarvitse tuttia, koska hyvin pärjää ilmankin. Siitä asti kuopus on ollut kokonaan ilman tuttia. 




Miten tuttia oli totuttu käyttämään?


Kuopus aloitti tutin syömisen vajaa viikon ikäisenä. Koin tuolloin ihan hirveän huonoa omatuntoa. Hän roikkui silloin tissillä koko ajan, kuten sen ikäiset normaalistikin, mutta samaa tahtia tuli tavaraa ulospäin. Hän osoittautuikin hirmuiseksi puklaajaksi, jota kesti kolmen kuukauden ikään asti.

Kun annoin kuopukselle tutin ensimmäistä kertaa, istuin sänkymme reunalla pidellen häntä sylissäni ja itkin. Tunsin itseni niiiin huonoksi äidiksi, koska pelkäsin pilaavani imetyksen ja imuotteet ja kiintymyssuhteet ja kaiken antamalla tutin. (ihanat hormonit! 👌 Olihan se esikoinenkin tuttia aikanaan syönyt, tosin aloitti myöhemmin eikä tutti mitään pilannut)

Imetys sujui hyvin tutista huolimatta. Aika pian vakiintui, että poika tarvitsi tuttia lähinnä unilla ja automatkoilla. Enimmäkseen hän oli ja on edelleenkin suhteellisen perustyytyväinen lapsi. 


Miksi tutti jäi pois juuri nyt?


Olin itse kyllä huomannut, että tutista olikin tullut entistä tärkeämpi pojalle. Jos mahdollista, hän olisi kulkenut tutti suussa koko ajan, toisin kuin vauvana. Olimme joka tapauksessa pitäneet kiinni siitä, että tutti oli käytössä vain unilla ja automatkoilla sekä poikkeustapauksissa. En ehkä itse olisi vielä tuttia jättänyt pojalta pois, mutta hatunnosto miehelleni, kun uskalsi ehdottaa 😁 Onhan poika melkein 2-vuotias, joten jo ihan iänkin puolesta tutin oli aika jäädä historiaan. (esikoiselta jäi aikanaan tutti pois 2v1kk ikäisenä)


Miten tutittomuus on sujunut?


Tutin poisjättäminen ei ole vaikuttanut päivä- tai yöunille nukahtamiseen. Hän nukahtaa itsekseen suhteellisen nopeasti omaan sänkyynsä. Automatkoilla ei ole ollut ongelmia. 

Myös päiväkodissa poika on pärjännyt ilman tuttia. Silloin pari viikkoa sitten ilmoitin hoitajille, että olimme viikonloppuna tutin jättäneet pois. Hoitajat lupasivat jatkaa meidän aloittamalla linjalla. Sanoin, että jos tulee ihan hirveä hätä tai päikkäreille nukahtaminen ei onnistu tai jotain muuta, niin sitten voivat tutin ottaa käyttöön. 
Eivät tarvinneet tuttia koko päivänä.

Olen tosin miettinyt, voisiko meidän aamut alkaa hieman myöhemmin, jos tutti olisi edelleen käytössä? Tutin avulla poika jaksoi pötkötellä melko pitkiäkin aikoja ihan rauhassa. Öisin on ollut pientä levottomuutta, ensimmäinen unipätkä on ollut noin neljä tuntia. Johtuuko tutittomuudesta vai kulmahampaiden tekemisestä? Vai päiväkodista?

Tiedä näitä, mutta hyvin tämä tutittomuus on loppujen lopuksi sujunut, vaikka alkuun jännittikin! 😊

Aina välillä poika näyttää sormella suutaan kysyvästi, johon vastaan, ettei tutteja enää ole.

Eikä ole, koska ne on heitetty roskiin.

Hyvästi tutit. Kiitos näistä vuosista.


Rakkaudella
Henna





lauantai 7. lokakuuta 2017

AAMUÄREÄ ÄITI


Kukas se sieltä sängystä niin iloisena, hehkeänä ja pilke silmäkulmassa aamuisin kömyää? Edessä uusi, ihana päivä, jolloin kaikki on mahdollista?





En ainakaan minä. 

Aamuisin täällä asustaa sellainen "aamuäreä äiti", joka tottelee nimeä Henna. Tai jos tottelee. Kiukuttaa, väsyttää, ärsyttää. Hermo kireällä heti aamusta, tulee ärähdeltyä, jopa huudettua turhista.




Jos saisin valita, heräisin ennen lapsia, joisin aamukahvit ja söisin aamupuuron rauhassa. Arkisin heräilisin itsekseni siinä kuuden jälkeen, viikonloppuisin joskus seitsemän, puolen kahdeksan aikaa, hyvin nukutun yön jälkeen, tottakai.

Totuus on kuitenkin se, että kuopus herättää 1-x kertaa yössä ja herää puolen kuuden aikoihin. Esikoinen heräilee aika pian kuopuksen jälkeen. Kaikilla kolmella unet jääneet kesken. Me esikoisen kanssa kiukutaan, kuopus painelee nauraen ympäri torppaa.




Facen muistoissa tuli vastaan kuva esikoisesta kolmen vuoden takaa, jolloin hän oli samanikäinen kuin kuopus nyt. Kuvassa hymyili suloinen poika ja kuvatekstissä luki, kuinka hän oli nukkunut 11 tunnin katkeamattomat yöunet. Ja se oli/on hänelle ihan normaalia! Ei mikään poikkeustila.

Kuopuksella vaikuttanee nyt uniin hampaat (puskee vaatimattomasti kaikkia neljää kulmahammasta kerralla), päiväkotiarki (tankkailee yöllä läheisyyttä) ja ihan vain se, kun tutti jätettiin pois kaksi viikkoa sitten.




Niin tai näin. Omassa asenteessani on aamujen suhteen tapahduttava muutos. Lapset voivat kiukutella väsymystään. Mie olen kuitenkin se aikuinen, joka voi hillitä tunteitaan siihen asti, kunnes saa sen mukillisen kahvia juotua ja puuron syötyä. Yleensä näiden jälkeen olen kuin eri ihminen.

Aikaiset aamut kannattaa hyödyntää, vapaapäivinäkin. Tänään klo 9 mennessä olin käynyt hölkkäämässä 5,1 km aikaan 36 min. Vielä joskus se 5 km menee puoleen tuntiin.


Rakkaudella 
Henna



keskiviikko 4. lokakuuta 2017

ÄRSYTTÄVÄT ASIAT x4 JA KEINONI SELVIYTYÄ ÄRSYTYKSESTÄ


Onhan noita. Hetkiä ja päiviä, jolloin ärsyttää enempi ja vähempi. Joskus jopa ihan tosissaan.

Alempana on listattu muutamia mun viime aikojen ärsytyksen aiheita.




1. Sää


Viileähkö ja sateinen kesä. Viileähkö ja sateinen syksy. Talvesta joku taho on ennustanut kylmintä sataan vuoteen. Great 😁

"Asennekysymys, miten säähän suhtautuu."

Onhan se niinkin, mutta aika moni asia on keleistä riippuvainen. Kauhistuttaa ajatellakin, miten moni maanviljelijä on tällä hetkellä ahdingossa, kun vettä tulee joka päivä ja puimaan pitäisi päästä. Osa viljoista tulee jäämään pelloille. Kaikille säähän suhtautuminen ei siis ole asennekysymys. Joillekin sää vaikuttaa konkreettisesti tuloihin. Siihen rahaan, jolla pitäisi perhettä elättää.

2. Muutosvastarinta


Kaikki uudet ja kehityskelpoiset ideat torpataan vedoten: "Koska näin on tehty viimeiset 10, 20, 50 vuotta, toisin sanoen AINA, ei tätä tehdä millään muullakaan tavalla!" Ihan sama, mikä se toinen tapa olisi. Tapa saattaisi jopa helpottaa, nopeuttaa ja selkeyttää toimintatapoja. Mutta ei. Kun aina on tehty näin.

Toisaalta on sekin ääripää, ettei arvosteta "vanhojen konkareiden" kokemusta ja tietotaitoa. Elivät mokomat viime vuosisadalla. Mitä he muka mistään mitään tietäisivät? Niinpä... Tietävät paljonkin. Kertoisivat tietonsa, kun joku kuuntelisi.

3. Taudit


On vesirokkoa, enterorokkoa, norovirusta, influenssaa, täitä, kihomatoja... Siihen päälle tavalliset perusflunssat. 

Ihaninta esimerkiksi norossa ja vesirokossa on se, että nehän tarttuvat ihmisestä toiseen jo taudin itämisaikana. Vesirokossa itämisaika on kaksi viikkoa. Tällä hetkellä meidän esikoinen on ns. "kävelevä aikapommi". Hän on saattanut saada tartunnan päiväkodista. Selvinnee lähiviikkojen aikana, miten on käynyt. Tässä samalla sitä mahdollista tautia odotellessa hän tartuttaa muita, vaikkei näkyviä oireita vielä ole.

Päiväkodeissa muuten voisikin pelata pelejä "Kerää koko sarja" tai "Tautibingo". Kevätjuhlassa voisi katsoa, miten on kelläkin mennyt ja jakaa jotain tsemppipalkintoja 😄

Porissa henkilö menehtyi tuberkuloosiin. Tämäkin on tosi great, koska eihän Suomessa lapsia enää rokoteta kyseistä tautia vastaan, paitsi poikkeustapauksissa (jos et usko, lue asiasta täältä). 

4. Osa ihmisistä


Poltetaan autossa, jossa kuljetetaan lapsia. 

Täysi-ikäiset miehen alut, jotka hengailevat autoineen alakoulun pihalla iltapäivällä/illalla ja virtsaavat koulun ulko-oven eteen.  

Vanhemmat, jotka erotilanteissa ottavat lapset pelinappuloiksi ja valehtelevat heille toisen vanhemman toimista niin, että  lapset lopuksi alkavat inhoamaan sitä toista vanhempaansa.

Ihmiset, joita ärsyttää aina ja kaikki 😄 Ihan sama, mitä tapahtuu tai on tapahtumatta.




Miten itse toimin, kun oikein ärsyttää?


Liikun, lähden esimerkiksi kävelylle. Puhun ihmisille. Kirjoitan. Pyrin ajattelemaan kivoja asioita. Laitan omia prioriteettejani järjestykseen.

Muistutan itselleni, mitkä asiat omassa elämässäni ovat loppujen lopuksi hyvin.

Varsinkin liikunta ja muille puhuminen auttavat paljon. Aikanaan join viikonloppusin tai poltin tupakkaa, kun vitutti. Nyt lähden ennemmin pienelle kävelylle. Saan siitä paremman ja pidempikestoisemman hyvän olon verrattuna päihteisiin.

Toisille ihmisille kun avaa suunsa eli kertoo mikä ärsyttää, voi asioihin saada toisenlaista näkökantaa ja muutenkin pian huomaa, ettei ärsytä läheskään niin paljon kuin viisi minuuttia sitten.

Lisäksi syvään hengittäminen auttaa. Hengittelee, ennen kuin toimii. Hengittelee pahimman yli.

Monesti kunnon itkut auttavat. Kyyneleet puhdistavat. 




Mitkä ovat teillä hyväksi havaittuja keinoja, joilla lievitätte ärsytystä? :)

Muistattehan, ettette jää tunteidenne kanssa yksin. Jos oikein alkaa sisäänsä asioita patoamaan, murtuu pato joskus eikä se enää siinä kohtaa välttämättä katso aikaa ja paikkaa.


Rakkaudella
Henna




Sinua saattaa kiinnostaa aiemmista teksteistäni:

"TOI POSITIIVISUUS SOPII SULLE"

ONKO TAPANASI OLETTAA MUISTA IHMISISTÄ ASIOITA? - ÄLÄ OLETA



perjantai 29. syyskuuta 2017

UUSI ARKI - ensimmäinen kuukausi


Niin se vierähti. Ensimmäinen kuukausi uutta arkea perhevapaan jälkeen :) Ensimmäisen viikon kuulumisia ja tunnelmia voit käydä lukemassa täältä.

Miten meillä on mennyt?


Täytyy myöntää, että olen positiivisesti yllättynyt, miten helposti ja omalla painollaan tämä siirtymä ja uuteen arkeen totuttautuminen on sujunut! Tässä postauksessa kirjoittelin, miten toivoisin jonkun muun tekevän meidän puolesta uuteen arkeen sopeutumisen, kun  itseäni jännitti niin pirusti :D

Poikien sopeutuminen päiväkotiin ja muita heidän kuulumisiaan


Pienempi on päiväkodissa kuin kotonaan. Hymyilee, nauraa, viskoo leluja, juoksee nauraen hoitajia karkuun, on tyttöjen suosiossa, syö, nukkuu... Aamuisin hän jää itkemättä hoitoon. Käsienpesun ja pienien halien jälkeen hän painelee kavereidensa kanssa leikkimään. 

Isompikin on päässyt päiväkotirytmiin ja -ryhmään hyvin mukaan. Häntä kun hakee, ei hoitajilla yleensä ole mitään ihmeellistä kerrottavaa eli päivät ovat menneet hyvin. "Kiltti ja reipas poika", sanovat hoitajat usein :) Isompi monesti vähän itkee aamuisin eron hetkellä, mutta parina aamuna on jäänyt itkemättä ja mennyt suoraan omalle paikalleen odottamaan aamupalaa :)

Pienempi herättelee öisin noin klo 2. Silloin kannan hänet suosiolla sänkyymme ja nukutaan aamuun asti. Aamut meillä alkaa klo 5.30-6.00, vaikka pojat saisivat arkisinkin nukkua melkein klo 7 asti.

Pienemmältä jätettiin myös unitutti eli siis tutti kokonaan pois viime viikonloppuna. Pientä protestointia oli alkuun, mutta nyt ei enää juurikaan kysele (lue: örise ja inise) perään. Osaa nukahtaa nopeasti ilman tuttia, myös päiväkodissa.




Kuinka paljon olemme sairastelleet?


Sairasteluiden(kin) suhteen olen positiivisesti yllättynyt. Melkein neljä kokonaista viikkoa saimme uutta arkea elää ja vasta sitten tuli ensimmäiset poissaolot.

Esikoiselle nousi toissailtana kuume ja eilen aamusta mittari näytti 39 astetta. Hänen päiväkotiryhmässään olisi tarjolla vesi- ja enterorokkoa sekä vatsatautia. Jännityksellä odotimme, alkaako näppylöitä tai muita oireita ilmestymään. Iltaa kohti pojan vointi kuitenkin parani ja tänään aamulla mittari näytti normaaleja lukemia. Toivottavasti tämä siis oli tässä.

Onneksi ei heti syyskuun alusta alkanut hirveä sairastelurumba, koska nämä ehjät ja terveet viikot ovat vaikuttaneet positiivisesti poikien sopeutumiseen :)





Oma sopeutuminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen


Yllättävän nopeasti se tietynlainen rytmi löytyi tähän arkeen. Tosin miehän olen ihmisenä sellainen, että tarvitsen arkeen ne tietyt raamit ja toimintatavat, jottei minusta ala tuntumaan, että ajelehtisin holtittomasti päivästä toiseen :D 

Olen saanut arkeen edelleen mahdutettua riittävästi hyvää ruokaa säännöllisin väliajoin. Liikuntakin on taas enemmän mukana kuin loppukesästä. Joka päivä saan istumatyöstä huolimatta noin 10 000 askelta täyteen. Työpäivän aikana pyrin olemaan välillä liikkeessä ja iltaisin tulee oltua paljon jalkojen päällä.

Pikku Kakkosen jälkeen saatamme poikien kanssa lähteä pienelle kävelylle. Lenkillä käyn kerran tai kaksi viikossa ja kerran viikossa on kansalaisopiston salikurssi.

Töiden puolesta olen jo reissannutkin, kahteen otteeseen. Yhden päivän vietin Helsingissä Finlandia-talolla konsernimme (englanninkielisessä) koulutuspäivässä ja yhden päivän vietin Imatran toimipisteellämme. Työtehtäviini kuuluu kahden toimipisteemme assistentin tehtävät.







Omat fiilikset ja jaksaminen


Viime viikolla mulle iski ihan hirveä väsymys. Veikkaan, että samaan aikaan laukesi se tietynlainen jännitys ja iski pieni syysväsymys. Käyn edelleen iltaisin ihan liian myöhään nukkumaan, mutta meidän rytmi on edelleen se, mikä on ollut jo muutaman vuoden eli pojat nukahtavat noin klo 21 ja nukahtaminen sujuu  tuolloin nopeasti. Siitä menee noin 1,5 tuntia ennen kuin itse malttaa mennä nukkumaan.

Joskus tulee mietittyä, oliko töihinpaluu oikea ratkaisu, mutta tämän kuun tilipäivänä kummasti lämmitti mieltä ja "rahapussia" :) Viikonloput tuntuvat jälleen VIIKONLOPUILTA. Vaikka olen ollut väsynyt, on väsymys ollut erilaista. Tuntuu löytyneen tietty balanssi tässä(kin) suhteessa.

Viikonloput ja saikkupäivät vahvistavat entisestään sitä fiilistä, ettei se kotiäitiys ole mun juttu, edelleenkään. Eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen olemme erilaisia, hyvä niin :)

Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet ja tulevat puhaltamaan entistä kovemmin työyhteisössämme lähikuukausien ja -vuosien aikana, mutta yritetään roikkua tukka hulmuten mukana :D





Uusi arki on siis lähtenyt sujumaan yllättävän hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Aina kuitenkin on oltava vähän varpasillaan. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.


Rakkaudella
Henna


torstai 28. syyskuuta 2017

NYT ON HELPPO HYMYILLÄ!


Viime keväänä kirjoittelin, miten suun terveys vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, joten olisi tärkeää pitää kaiken muun lisäksi  huolta suunkin terveydestä ennen kuin on liian myöhäistä. Erinäisten suussa olevien sairauksien on todettu vaikuttavan ihmisen kehossa moniin asioihin. Esimerkiksi pelkkä itsellänikin todettu parodontiitti voi aiheuttaa sydän- ja aivoinfarkteja, vaikeuttaa raskautumista, aiheuttaa ennenaikaisia synnytyksiä ym. Ei siis mikään pikkujuttu tuollainen pidemmälle edennyt ientulehdus. 

Suuni terveys keväällä 2017


Keväällä 2017 kävin itse hammaslääkärissä ja sain huonoja uutisia. Huolellisesta kotihoidosta huolimatta ienteni tilanne oli huonontunut eli ientaskut  olivat lisääntyneet ja syventyneet. Ientaskut mahdollistavat bakteereiden pesiytymisen hampaiden pinnoille ja hampaita ympäröivä kiinnityskudos heikkenee. Hampaat alkavat mahdollisesti heilua ja pahoissa tapauksissa osalle hampaista voi sanoa heipat.

Kävin huhtikuussa suuhygienistillä (edellinen käynti oli ollut elokuussa 2016), joka teki laajan mekaanisen puhdistuksen. Toukokuussa kävin hammaslääkärillä kontrollitarkastuksessa. Alahampaiden ja -ienten osalta tilanne oli hieman parempi, ylhäällä ei muutosta. 

Mikä on tilanne nyt?


Kävin suuhygienistillä ja jännitin sinne menoa. Ihana suuhygienistini ensin kysyi, miltä suussa on tuntunut, johon totesin, että kyllä huomaa puhdistusta olevan vailla (paha maku ja haju suussa, hampaat eivät tunnu puhtailta putsauksesta huolimatta).

Suuhygienisti aloitti tarkastuksen, tökki ensin ikeniä hieman ja totesi:

"Tiedätkö, tääl sun suussa on PALJON parempi tilanne kuin keväällä. Vielä silloin esimerkiksi yläikenet oli sellaista löllöä, eivät olleet oikein kunnolla kiinni hampaissa. Nyt nää ikenet on kiinteät ja kiinni ja pitävät hampaita paikoillaan. Muutenkin näyttää, ettei ole paljon putsattavaa. Tääl on oikeasti todella hyvä tilanne verrattuna aiempaan."

Aiemmin olen saattanut hammaslääkärissä tai suuhygienistillä vuodattaa kyyneleitä kivusta, pettymyksestä ja pelosta.

Nyt vuodatin kyyneleet ilosta ja onnesta. 

Tällä kertaa tehtiin vain suppea puhdistus. Hammaskiven puhdistaminen ei sattunut läheskään niin paljon kuin aiemmin, jolloin hammaskiveä on pitänyt rapsutella pois niistä ientaskuista. Nyt ei juurikaan ollut niitä ientaskuja, joista rapsutella :)


Miten jatkossa?



Jatkan huolellista kotihoitoa niin kuin tähänkin asti. Aamuin illoin hampaiden harjaaminen sähköhammasharjalla sekä lisäksi ainakin kerran päivässä hammasväliharjalla hammasvälien putsaaminen ja suuvedellä purskuttelu. 

Huolelliseen hampaiden 
kotihoitoon on yksinkertaisesti 
löydyttävä aikaa ,
joka päivä.



Seuraavan kerran tapaan suuhygienistini tammikuussa ja maaliskuussa hammaslääkäri tekee tarkastuksen. Hammaslääkäri antaa tuolloin uuden "tuomion". Toivotaan, ettei tilanne ainakaan pahenisi enää.

Suuhygienisti myös totesi, että mun tapauksessa hormonit vaikuttavat todella paljon. Raskaus ja imetys, ihan "myrkkyä" mun suulle hormoneiden takia. Olen kuopuksen imettämisen lopettanut viime vuoden lokakuussa ja näin pitkään näköjään kesti, että hormonit tasaantuivat.

Nyt kuitenkin nautin tästä hyvästä fiiliksestä (vaikka isompi pojista onkin nyt kuumeessa) ja voin todeta:

Nyt on helppo hymyillä! :) :)


Ja sitä hymyä saatte nyt ihailla ihanien (vessan)peiliselfieiden kautta:





Ja likainen peili 🤗🤗




Rakkaudella
Henna