keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Luopumista ja erakoitumista - silti myös hyviäkin asioita


Kulunut vuosi on koetellut henkisesti. On ollut paljon luopumista tutusta ja turvallisesta, sitä tulee valitettavasti olemaan jatkossakin. On ollut henkistä sekä fyysistä väsymystä. Mustia hetkiä. Mustia ajatuksia. Silti olen pyrkinyt löytämään arjestani niitä hyviäkin asioita. Sellaisia asioita, jotka auttavat muistamaan, että elämässä riittää värejä ja kauneutta.


Korvakorut



Rakastan rutiineja, arkea ja sitä, että elämä rullailee sellaiseen suht samanlaiseen tapaansa. Pidän tutusta ja turvallisesta. Viime kuukaudet ovat kuitenkin osoittaneet, että elämä ympärillä voi muuttua hyvinkin nopeassa tahdissa. Se tuttu ja turvallinen voi hetkessä muuttua epätietoisuudeksi, ihmettelyksi, jopa ahdistukseksi. On huolta ja mietteitä tulevaisuudesta, itsensä sekä muiden pärjäämisestä.

Koska olen ollut melkoisen väsynyt, olen myös alkanut erakoitumaan vapaa-ajalla. Perun menoja ja  tapaamisia. On alkanut ahdistamaan ihmisten tapaaminen, varsinkin jos joukossa on yhtään vieraampia ihmisiä. Jos jossain käyn, olen sen jälkeen henkisesti todella väsynyt ja ärtynyt. En enää jaksa niin sanottua smalltalkia, jutella niitä näitä lasten kakkavaipoista Suomen kesän lämpötiloihin. 

Haluan keskustella myös pintaa syvemmältä, sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella. En jaksaisi hirveästi selitellä, miksi tunnen niin kuin tunnen tai miksi koen asioita tietyllä tavalla. Haluan viettää aikaani ihmisten kanssa, joiden seurassa on helppo olla. Ettei tarvitse miettiä ja varoa sanomisiaan. Tai voidaan olla vaikka puhumatta, jos siltä tuntuu. Katsella, kun lapset leikkivät keskenään. Tuijotella taivasta. 

En olisi ikinä uskonut, että alkaisin niin sanotusti erakoitumaan, mutta niin tässä on alkanut käymään eikä se toisaalta tunnu edes pahalta.


Kahvi mustana


Jotta tämä ei olisi yhtä synkistelyä, on elämässä edelleen paljon hyvääkin.

Kesän ja ihanan, ihanan lämmön saavuttua huomaan hengittäväni todella usein syvään ja haistelen luonnon tuoksuja. Sireenit ja kielot tuoksuvat ihanasti. Luonto on aivan ihanan vihreä, taivas näyttää siniseltä. Lämpö hellii mieltä ja kehoa. Ei jomota paikkoja eikä särje päätä tai hartioita. Työpäivien jälkeen voi vaihtaa toimistorottameiningistä kunnon kesäfiilikseen, kun on loppupäivän vähissä vaatteissa ulkona, grillailee, hengailee terassilla, käy kävelyllä, syö jätskiä. Iho on saanut väriä, ei ole enää niin kalpea. Mustat silmänaluset eivät ole niin mustat. Pienempi poikakin on alkanut pääsääntöisesti nukkumaan yönsä, koska päivän aikana olemme niin paljon ulkona.

Iltaisin ei malttaisi käydä nukkumaan, kun ulkona on vielä valoisaa ja päivän äänet alkavat hiljenemään. On ihana nauttia siitä hiljenevästä päivästä, hiljenevästä talosta. Aamuisin on ihana syödä aamupuuro auringon paistaessa ja helppo lähteä lasten kanssa, kun ei tarvitse pukea sataa kerrosta vaatetta.

Sireeni


On myös ihana kuulua hienoon blogiyhteisöön, Maitokahvimediaan. Sieltä saa todella paljon hyvää mieltä, tukea bloggaamiseen, uusia ajatuksia. Olen ylpeä heistä, meistä, koko yhteisöstä. Lyhyessä ajassa olen oppinut paljon. Meillä on hieno joukko kasassa. Vielä kun jaksaisin syvemmin panostaa näihin omiin teksteihini. Luovuus se kärsii ensimmäisten joukossa, kun on väsynyt. 

Elämässä on myös paljon pieniä, kauniita asioita. Ihania koruja, pieniä sisustuselementtejä, sisällä sekä terassilla. Kielokimppu työpöydällä. Ihania, kesäisiä vaatteita.

Tämä kesä tulee hellimään, ihan varmasti. Olkoonkin erakoitumista ja luopumista, mutta yleensä elämä myös antaa. Mahdollisesti hienoja tilaisuuksia, kokemuksia. Mistä näitä tietää? :) Sehän selviää vain elämällä tätä elämää.


Rakkaudella
Henna


Tämän postauksen kuvissa olevat ihanat Kahvi mustana -korvakorut, kuten paljon muutakin ihanaa ja hienoa löytyy Samaskoru-verkkokaupasta. Koodilla KAHVITELLAAN10 saat 10 % alennusta koko tilauksesta vuoden 2018 loppuun asti :)


Yhteistyössä Samaskoru ja Pölyä Pinnoilla



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Ihailtavat piirteet muissa ihmisissä

Alkuperäinen teksti julkaistu helmikuussa 2018.

Jokaisella meistä toivottavasti on lähipiirissään ihmisiä, joita itse ihailee. Saattaa olla myös ihmisiä, joita itse ihailee kaukaa, vähän niin kuin "salaa". Uskon myös, että meissä kaikissa on jotain sellaisia piirteitä, joita joku toinen ihailee.

But I'm a human not a sandwich -blogin Iina kirjoitti aiemmin ihanan postauksen asioista, joita ihailee muissa ihmisissä. Tekstiä lukiessani tulin todella hyvälle mielelle, koska tunnistin piirteistä niin ystäviäni ja läheisiäni kuin jopa itseänikin.

Tekstistä inspiroituneena ajattelin jakaa tätä hyvää mieltä eteenpäin ja kirjoittaa omalta osaltani postauksen ja kertoa teille, millaisia piirteitä ihailen muissa ihmisissä. 






1. Periksiantamattomuus

Vaikka joku kaataisi saavi tolkulla lokaa niskaan tai taivaalta sataisi satavuotiaita mummoja, ihminen ei yksinkertaisesti anna periksi, vaikka hän välillä menisikin polvilleen tai kaatuisi maihin. Hän nousee aina vain uudestaan. Hän tekee kaikkensa, jotta hänellä sekä hänen läheisillään olisi hyvä olla. Vaikeuksien kautta voittoon, kuten sitä kuulee sanottavan!

Tämä pätee myös ihmiselämän erilaisiin "projekteihin". Esimerkiksi elämäntaparemontit, uudelleenkouluttautuminen tai uuden työpaikan etsiminen. Ei lannistuta, vaan jaksetaan tavoitella unelmiaan, pitkälläkin tähtäimellä, vaikka joskus takapakkia tulisikin enemmän ja vähemmän.

2. Positiivinen elämänasenne

Tämä liittyy vahvasti kohtaan 1., koska positiivisen elämänasenteen omaavat ihmiset todellakin kääntävät vaikeudet voitoiksi. Ei jäädä päiväkausiksi murehtimaan jotain tiettyä, pienempää asiaa, vaan yritetään tehdä asialle jotain. Positiivinen ihminen pyrkii näkemään monissa asioissa myös sen hyvän puolen. Hän mietttii, kuinka saisi asioita muuttumaan, jos joku osa-alue omassa elämässään ei toimi. Positiivinenkin ihminen märehtii joskus asioita, mutta sieltä negatiivisuuden polulta on helpompi löytää takaisin positiivisuuden tielle.





3. Ystävällisyys

Tämä on tiedättekö niin tärkeä taito ja ominaisuus ihmisissä! Kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Noilla kolmella sanalla pääsee jo todella pitkälle. Esimerkiksi töissä ja päiväkodilla kuuluu hyviin käytöstapoihin huikata ihmisille aamuisin hyvää huomenta. Lapsethan ottavat meistä aikuisista mallin, tässäKIN asiassa.

Ystävällinen ihminen kaataa kahvia samalla toiselle, kun kaataa itselleen. Ystävällinen ihminen päästää kassajonossa eteensä sen ihmisen, jolla on vain kahvipaketti, kun itsellään on ostoskärry täynnä ostoksia. Ystävällinen ihminen huomioi ympärillään myös muut kuin itsensä.

4. Avuliaisuus

On erilaisia tapoja olla toiselle ihmiselle avuksi. Toiset ryhtyvät konkreettisesti toimeen ja tekevät muiden puolesta isojakin asioita, mutta jo pienilläkin teoilla on merkitystä. Jos näkee työpaikan käytävällä ihmisen, jolla on kädet täynnä tavaraa, voi häneltä kohteliaasti kysyä, voiko olla avuksi ja kantaa osan hänen tavaroistaan kohteeseen B. Voi tarjoutua hetkeksi katsomaan kaverin lapsia, jotta toinen pääsee lääkäriin. Voi lahjoittaa eteenpäin lasten pieniä vaatteita ja ylimääräisiä vaippoja, aina kaikesta ei tarvitse pyytää rahaa.

5. Kannustaminen

"Ai sie meinaat treenata maratonille? Voi vitsi, miten hienoo, tsemppii urakkaan! Sie varmasti pystyt siihen!"

Moni saattaa luulla, että toisen tsemppaaminen ja kannustaminen vaatii isojakin ponnistuksia, muttei se oikeasti vaadi. Varmasti jokaisesta tuntuisi hyvältä saada se tsemppiviesti juuri ennen jotain  itselleen tärkeää, isompaa tai pienempää koitosta. Ei siinä viestissä tarvitse mitään runoja olla, mutta se pienikin viesti kertoo, että ajattelet sitä toista ihmistä juuri sillä hetkellä. 

6. Avoimuus

Uskalletaan kertoa toiselle vaikeistakin asioista ja tunteista, joko puhumalla tai kirjoittamalla. Siinä tulee toiselle osapuolelle luotettu olo, että juuri hänelle uskalletaan kertoa ja avautua. Tietysti tämä toisen avoimuus tarkoittaa myös sitä, että toisen on oltava vastaanottavainen eikä hän työnnä toista pois silloin, kun tämä kertoo omista ajatuksistaan. Ajatuksista, jotka voivat erota hyvinkin paljon omista arvoistaan ja maailmankatsomuksestaan.

7. Hyvä kuuntelija

Oikeasti kuunnellaan eikä tehdä samalla koko ajan muuta tai keskeytetä tai aleta röyhkeästi puhumaan päälle.

Eikä aleta kaataamaan omia murheita toisen niskaan siinä kohtaan, kun toinen avautuu vaikkapa vaikeasta avioerostaan.

8. Kehuminen

Ihania ovat ihmiset, jotka jaksavat toisia kehuja! Annetaan pieniä ja isoja kehuja. Tiesittehän, että se pienikin kehu voi toiselle ihmiselle merkata todella paljon. "Ai vitsi, miten hyvää ruokaa oot tehny!", "Suoriuduit työtehtävästä hienosti", "Sie oot kyl niin hyvä äiti sun lapsilles".

Olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi kehua toisiaan enemmän eikä aina kyräillä ja olla kateellisia toisten suorituksista. Paljon näkee esimerkiksi somessa sitä, että joku on laittanut omasta, hienosta suorituksestaan kuvaa ja/tai tekstiä ja näistä huokuu, miten hän on oikeasti ylpeä saavutuksestaan. Sitten on surullista katsoa, kun juuri kukaan ei kommentoi tai reagoi muutenkaan tähän päivitykseen. Monen ajatusmaailma tuntuu olevan, että hittoako toikin tossa leveilee, kun se oma elämä ruudun toisella puolella on niin kuralla.

Kehukaa, kehukaa, kehukaa! Se oikeasti palkitsee, niin kehun vastaanottajan kuin sen antajankin.

9. Hyväksyy, ettei asiat ole niin mustavalkoisia

Ihmisiä ja elämäntilanteita on joka lähtöön. Ihailen ihmisiä, jotka ymmärtävät, ettei kaikki asiat ole niin mustavalkoisia. Pyritään näkemään pintaa syvemmälle, ymmärtämään syy-seuraus -suhteita. Ymmärretään, että vaikkei itse tekisi jollain tietyllä tavalla, voi joku toinen toimia toisin eikä sen pitäisi olla itseltä pois. Ymmärretään, että se asia, mikä 10 vuotta sitten oli noin, ei välttämättä ole tänä päivänä noin, vaan se voi olla näin, syystä että x.

10. Toisen tunnetilojen lukeminen

Arvostan, kun ihminen osaa lukea toista ihmistä, ilman sanoja. Ymmärretään, missä tilanteissa kannattaa olla hiljaa ja missä kohtaa voi avata suunsa. Osataan olla oikeissa kohtaa läsnä ja tukena, tarvittaessa osataan myös antaa tilaa. Tottakai itse kullekin käy välillä virhearvioita ja pääsee sammakoita suusta väärissä kohtaan, mutta niitä voi pyytää anteeksi ja ottaa tilanteesta opiksi.

11. Ei syyttele muita joka asiasta

Osataan katsoa itseään peiliin ja todeta, että vika on joskus itsessäkin, eikä aina muissa. Ei hyökätä toisten ihmisten kimppuun kuin yleinen syyttäjä milloin minkäkin asian takia. Osataan nöyrtyä ja todeta, ettei asiat menneet nyt ihan putkeen.

Sanotaan, että ne asiat, mitkä kovasti tuntuvat ärsyttävän muissa, saattavatkin olla niitä asioita, jotka ärsyttävät  nimenomaan omassa itsessään. 

12. Ei jauha toisista paskaa joka välissä

Tiedättehän, jos joku ihminen jauhaa sulle usein ja monista ihmisistä paskaa heidän selkänsä takana, tekee hän sitä samaa myös sulle, joten ole varovainen, mitä puhut.

Ai että, miten hävettääkin, millainen ihminen sitä on itsekin osannut olla. Tuntuu, että vielä aikanaan oma "elämäntehtävä" oli (kateellisena) jauhaa muista vaikka mitä, mutta onneksi ihminen voi muuttua ja kasvaa noiden asioiden yläpuolelle. Enää en edes jaksa keskustella ihmisten kanssa, jotka jatkuvasti arvostelevat muita.

Tottakai aina joskus joku ihminen tai hänen toimintatapansa ärsyttävää ja saakin ärsyttää, mutta tarkoituksenmukainen mustamaalaaminen joka välissä ei ole tervettä. 


13. Saa hyvän mielen tarttumaan muihin

Näiden ihmisten kanssa on ilo olla tekemisissä! Vaikka itsellä olisi kuinka paska päivä tai viikko takana, vietäppä hetki tälläisen hyvän mielen ihmisen seurassa ja johan taas aurinko paistaa sinne risukasaankin.

Hyvää mieltä voi tartuttaa ja tuoda eri tavoin. Toiset tuovat ympärilleen hyvää mieltä kertomalla mukavia juttuja, tsemppaamalla ja hymyilemällä. Toiset tuovat sitä ihan vain olemalla, omia itsejään. Ilmestymällä paikalle. Säteilemällä omaa hyvää oloaan. Toiset tuovat töihin suklaalevyn kahvipöytään, koska tietävät sillä saavan edes muutamat työkaverit hyvälle mielelle. Toinen jättää toisen työpöydälle lapun, jossa on pieni, mutta hyvää mieltä tuova viesti.

14. Rohkeus

Rohkeutta aloittaa uusi harrastus, rohkeutta vaihtaa työpaikkaa, rohkeutta kouluttautua uudestaan, rohkeutta laittaa koko elämänsä uusiksi. Rohkeutta karistaa ikävät asiat pois elämästään, rohkeutta kohdata itsensä.

Jokainen ihminen on joskus ollut tai tulee olemaan rohkea.






Tiedättekö, tätä postausta kirjoittaessani mulle tuli hyvä ja lämmin mieli :) Ajattelin kirjoittaessani kaikkia niitä ihmisiä, joissa on joitain tai moniakin yllämainittuja piirteitä. Olen kiitollinen, että he ovat elämässäni tuomassa voimaa ja sisäistä valoaan, jokainen omalla tavallaan.

He ovat ihmisiä, joista ammennan parempaa oloa, toivottavasti imemättä heitä itseään kuiviin. He ovat ihmisiä, jotka opettavat minua olemaan parempi ihminen, itseäni ja muita kohtaan.

Kaikki eivät tykkää kaikista, eikä pidäkään tykätä. Kaikkien kemiat eivät kohtaa, eikä pidäkään kohdata. Kaikkien kanssa täytyy kuitenkin yrittää tulla jollakin tavalla toimeen, mutta jokainen ihminen on loppujen lopuksi ansainnut ympärilleen, sinne suojakuplansa sisään nimenomaan ne hyvät tyypit.


Millaisia ihmisiä te ihailette? 
Millaisista ihmisistä saatte voimaa ja hyvää mieltä?



Rakkaudella
Henna


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Talvi meni - tuliko kaamos- ja ruuhkavuosikiloja?


Ennen töihinpalaamista syksyllä 2017 mietin, miten saan ja jaksan pitää itsestäni huolta, kun on paljon muitakin asioita hoidettavana ja muistettavana. Jotenkin pelkäsin, että päästän itseni huonoon kuntoon, syön mitä sattuu ja annan vain mennä alamäkeä romuttaen sen kaiken työn, mitä olen itseni eteen tehnyt viime vuosien aikana. 




Viime kuukausien aikana olen kuitenkin huomannut, miten ensisijaisen tärkeää se on pitää myös itsestään huolta. Katsoa, että syö riittävästi ja sopivin väliajoin sekä liikkuu, edes jonkun verran. Istuminen on kaikista pahinta kidutusta ihmiskropalle. Liikunta sekä hyvä ravinto ovat asioita, jotka vaikuttavat ihmisen jaksamiseen ja nimenomaan jaksamistahan näiden meneillään olevien, niin kutsuttujen ruuhkavuosien aikana tarvitaan.

Miten olen liikkunut ja liikun nyt?

Talvella kävin kerran viikossa kuntosalilla, sellaisella kansalaisopiston kurssilla, jossa joka kerta käytiin koko kroppa läpi, eri painopisteitä vaihdellen. Lenkillä sain käytyä ehkä kerran tai kaksi viikossa. Kävin vain kävelylenkeillä, sellaisilla rauhallisilla. Viime talvena oli ihan oikea talvi, joten pojatkin pääsivät pulkan kyytiin. Välillä kävimmekin pienillä kävelyillä niin, että pojat istuivat pulkassa. Lisäksi sai tehdä lumitöitä, joka on hyvää liikuntaa koko kropalle.

Olin pelännyt, että arki jotenkin passivoituu töiden aloittamisen myötä, kun jää ne aamuiset ulkoilut ja kotityöt arjesta pois. Työpäivät istua röhnöttää työpöydän ääressä ja loppuillan yrittää mahdollisimman paljon röhnöttää sohvalla tehden vain pakolliset kotihommat sekä ruokkia lapset.



Ei se onneksi ihan niin mennyt. Töissä pyrin vähintään kaksi kertaa tunnissa käydä vähän kävelemässä, esimerkiksi hakemassa vettä, käydä vessassa jne. Samalla voi vaihtaa työkaverin kanssa sanan tai pari. Iltaisin kotona on tietysti omat touhunsa. Nyt olemme olleet paljon pihalla ja välillä käymme jossain vähän kävelemässä. Lenkilläkin olen yrittänyt useammin käydä, ihan jopa hölkkälenkeillä.

Kansalaisopiston salikurssi loppui kevään osalta yli kuukausi sitten, enkä olen sen jälkeen saanut aikaiseksi tehtyä erikseen lihaskuntoa. Onneksi meidän kylällä on alkamassa viikottainen puistojumppa sekä ajattelin myös hyödyntää hienoja, kesäisiä ilmoja kahvakuulien heilutteluun omalla takapihalla sen verran, mitä lasten vahtimiselta kerkeää. Ihan näin omin päiten en saa aikaiseksi mentyä salille erikseen.



Miten olen syönyt ja syön?

Olen pyrkinyt syömään vähintään neljä kertaa päivässä. Päivä alkaa noin puolella litralla vettä, jonka jälkeen syön puuron lisukkeilla sekä juon kahvia. Töissä syön pääsääntöisesti omia eväitä, joskus käydään ulkona syömässä. Lounaalla pyrin syömään vähän kevyemmin ja paljon väriä lautasella. Kotona iltapäivällä päivällinen, jotain perusruokaa, esimerkiksi täysjyvämakaronia ja jauhelihakastiketta. Iltapalalla leipää ja maustamaton jogurttirahka lisukkeilla.

Entäs ne herkut? Tai alkoholi?

Herkut ovat nyt heikko kohtani. Joulusta "jäi päälle" (selityksen makua) sellainen päivittäinen, pieni herkuttelu. Miten kiva onkaan iltapalan jälkeen ottaa vähän suklaata tai jotain muuta namia. En ole vetänyt kaksin käsin tai mitään isoja määriä, mutta kuitenkin. Tästä pitäisi päästä eroon ja jättää ne kohtuulliset herkuttelut viikonlopuille. 

Alkoholin käyttö mulla on vähentynyt melkein minimiin. Olen saattanut yhden oluen juoda viikonloppuisin. Viimeksi olen humalassa ollut helmikuun alussa. Menneenä viikonloppuna olin hurja ja join kaksi annosta illan aikana. En siis ole omia ahdistuksiani ja muita olojani "lääkinnyt" alkoholilla, koska se ei auta asiaa, päinvastoin. On melkein parempi pysyä kokonaan erossa isommista määristä.

Lue myös: Suhteeni alkoholiin



No, tuliko niitä extrakiloja?

Ei tullut. Paino on pysynyt suht samana, mitä nyt nämä yhtäkkiset helteet pamauttivat pari lisäkiloa, kiitos turvotuksen, mutta elämäntapojen takia ei tullut kiloja lisää. Kroppa on ehkä hieman "pehmeämpi" kuin vielä vuosi sitten, mutta silloin pidinkin paljon tiukempaa linjaa monen asian suhteen.

Nyt ruuhkavuosien sekä näiden kaikkien muiden juttujen kanssa olen itselleni armollisempi. En sinänsä ole esimerkiksi herkuttelusta soimannut itseäni, koska 80 prosenttisesti syön ihan hyvin, annoksistani löytyy väriä (muutakin kuin ketsuppia), juon päivän aikana paljon vettä enkä vedä pullaa tai muita herkkuja joka välissä. Töissäkin pystyn jättämään syömättä herkkuja, mitä tuntuu olevan vähän väliä kahvipöydässä.

Kun nämä helteet pamahtivat iloksemme, alkoi kroppa automaattisesti huutamaan lisää nestettä sekä kaikkea raikasta ja kevyempää syötävää. Olenkin huomannut, että lautasellani on viime päivinä ollut entistä enemmän väriä; kasviksia, vihanneksia, hedelmiä. Talvisin, kylmällä, kroppa taas huutaa rasvaa ja lämpöisiä aterioita, joita ei näin lämpöisellä todellakaan tee mieli.

Tosin, minä, joka olen lähes joka aamu käynyt vaa'alla ties kuinka monta vuotta, varmaan 10, aion nyt heittää vaa'an kaappiin ja nauttia kesästä. Mun kroppa on tottunut tietynlaiseen elämäntapaan, enkä mie tästä ihan äkkiä aio takaisin vanhaan palata.

Lue lisää elämäntapamuutoksestani, linkin takaa löytyy alkuvuodesta 2018 kirjoitettu juttu, johon olen kerännyt enemmän linkkejä vanhempiin postauksiini liittyen ruokaan ja liikuntaan. Linkkien seasta löytyy pidempikin sepustus siitä, mistä ja miten elämäntapamuutokseni sai alkunsa seitsemän vuotta sitten, jolloin olin vasta 25-vuotias.

Alla olevat muutoskuvat, jos mitkä, motivoivat jatkamaan tätä samaa, hyväksihavaittua linjaa elämäntapojen suhteen, myös hektisemmässä arjessa. On vain löydettävä ne omaan arkeen sopivat, mutta itselleen armolliset keinot liikkua ja huolehtia riittävästä ravinnosta.




Nautinnollista kesää, pidättehän huolta myös itsestänne.


Rakkaudella
Henna

maanantai 14. toukokuuta 2018

Kyynelten sävyttämä, mutta ihana äitienpäivä


Sain viettää tänä vuonna kuudetta äitienpäivääni. Ensin ajattelin, etten erikseen kirjoita päivästä mitään, mutta olen huomannut, kuinka vanhemmat blogitekstini toimivat itselleni tietynlaisena päiväkirjana. Olen paljon lukenut viime vuoden tekstejäni ja pääsen edelleen sisälle niihin tunteisiin, joita olen kokenut tekstejä kirjoittaessani. Jääköön tämäkin siis yhdeksi, kirjoitetuksi muistoksi, johon voin palata.




Olimme käyneet jo lauantaina onnittelemassa poikien isomummot, sunnuntai varattiin isoäideille. Pojat antoivat meidän nukkua sunnuntaina yllättävän pitkään. Esikoinen herätti isänsä vasta klo 8 ja haki pikkuveljensäkin joskus kahdeksan jälkeen kuiskaten tälle: "Äiti ei nyt viel tuu mukaa, tuu sie mun ja iskän kans keittiöö tekee äitille aamupalaa"Nälkä alkoi kurnia vatsassani, kun haistelin keittiöstä tulevia kahvin, croissantin ja paistetun kananmunan tuoksuja. Välillä kuulin esikoisen kyselevän isältään, että milloin me oikein voidaan aloittaa se juhla.

Noin klo 8.30 saapui onnittelijajoukko "herättämään" minua. Niin ylpeinä pojat ojensivat omat lahjansa ja korttinsa. Esikoisen korttia ääneen lukiessani purskahdin isoon itkuun, koska se oli aivan liian ihana. Niin paljon kuin olen tuntenut äitiyteni aikana huonoa omatuntoa, syyllisyyttä, paska äiti -fiiliksiä luullen, että varmana pilaan lapsiraukkojeni tunne-elämän ja sitten saankin tällaisen kortin:



Kuopus oli tehnyt hienon rannekorun, joka on tälläkin hetkellä ranteessani. Esikoinen oli valinnut minulle uudet korvikset, sävy sävyyn jo vuosia kaulassani roikkuneen kaulakoruni kanssa. Mies oli lisännyt pakettiin uudet puutarhahanskat sekä "pöytä- ja esilläpitoystävällisen" säilytyslaatikon teepusseille.


Aamupalalle kömmin silmät itkusta turvoksissa, nälkä kurnien vatsassa, kiitollisena perheestäni. Esikoinen esitteli ylpeänä, mitä kaikkea pöydästä löytyy. Mies oli ostanut ruusuja sekä käynyt illalla keräämässä valkovuokkoja. Pojat olivat niin ylpeitä ja innoissaan, kun meillä viimenään alkoi se kauan odotettu juhla!


Aamupalan jälkeen laitoimme itsemme valmiiksi ja lähdimme onnittelemaan poikien isoäitejä. Isoäideille olin ostanut pienet lahjukset Kouvolassa sijaitsevasta Sisustusliike Dreamsista, persikan tuoksuista pyykkietikkaa sekä ihanan tuoksuista, vadelmaista käsivoidetta. Tänä vuonna meiltä jäi tekemättä kortit kaikille neljälle mummolle, koska olemme keskittyneet vapaa-ajalla ulkoilemaan. Onneksi kyseisestä sisustusliikkeestä löytyi valmiit, ihanat kortit isoäideille.


Matkalla anoppilaan kukaan ei onneksi huomannut, miten olin vähän väliä kyyneleet silmissä. Aina kun mieleeni tuli kuva esikoisen antamasta kortista, alkoivat kyyneleet polttelemaan silmäluomien takana. Mietin, miten en ole ansainnut noin ihania poikia.

Loppupäivän aikana kyyneleet kihosivat salaa silmiini monta kertaa. Kiitollinen olen pojistani, omasta äidistäni sekä anopistani, vaikken sitä aina osaa heille näyttää.

Päivän aikana sekä mieheni että isäni ottivat kuvia minusta yksinäni sekä minusta ja pojista. Kun katson meistä otettua kuvia, huokuu niistä onni, tyyneys, ylpeys. Onnelliset lapset, onnellinen äiti. Kuvia katsoessa ei voi nähdä, miten voikaan äiti olla niin rikki sisältä. Miten hyvin voi ihminen saada peitettyä negatiiviset tunteensa. Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset, jopa vakavammatkaan mielenterveyshäiriöt eivät välttämättä näy ihmisestä ulospäin.




Eräs ihminen viime viikolla totesikin, ettei minusta päällepäin uskoisi, millaisia sisäisiä taisteluita käyn läpi, kun järkeni ja tunteeni tappelevat koko ajan keskenään. Sekin vaikuttaa, kun en osaa kaikille puhua tai edes kirjoittaa, mitä käyn pääni sisällä läpi. Eivät ihmiset voi ymmärtää, jos en puhu. Tosin, en välttämättä haluakaan puhua. En halua kaataa omia, olemattomia murheitani muiden niskaan.

Viime viikolla perheneuvolan tapaamisessa vuodatin paljon kyyneleitä ja sielläkin todettiin, että vointini on huonontunut sitten viime tapaamisen. Eikä tässä ole mitään erityistä tapahtunut edellisen käynnin jälkeen. Aivoni hannaavat vastaan, vaikka kuinka yritän repiä positiivisuutta ja kiitollisuutta asioista. Se, mikä tässä kuitenkin on hyvin on se, että näen valoa tunnelin päässä. Näen itseni vielä jonain päivänä onnellisena ja nauravaisena. Kun itselläni on toivoa tulevaisuudesta ja tasaisemmasta mielialasta, ei vielä olla menty kovin pahasti metsään. En koe toivottomuutta tai näe tulevaisuuttani mustana, päinvastoin.

Äitienpäivä kaikkinensa oli ihana. 
Ihania lahjoja, hyvää ruokaa, paljon kahvia ja herkkuja. 
Aivan ihana ilmakin meitä helli koko viikonlopun.




Esikoinen totesi maanantaiaamuna: 
"Eilinen aamu oli kyllä ihan maailman paras aamu!". 
Tähän oli helppo vastata, että niin oli.


Rakkaudella
Henna



lauantai 12. toukokuuta 2018

Älä sano näin lasta yrittävälle!


Vuosittain äitienpäivän aattona vietetään lapsettomien lauantaita. Päivän tarkoitus on muistuttaa, etteivät kaikki saa lasta, vaikka kovasti haluaisivat. Osalla voi mennä vuosia, että kauan odotettu raskaus saa alkunsa. Kyseessä on tahattomasti lapsettomat ihmiset. 


tahaton lapsettomuus

Meillä esikoista yritettiin noin 1,5 vuotta, kuopusta reilu vuosi. Poikien väliin mahtui myös yksi tuulimunaraskaus, joka jotenkin vitsauksena tärppäsi heti, kun päätös toisesta lapsesta oli tehty. Esikoinen oli vuoden vanha, kun kävin läpi tuulimunaraskauden. Sen jälkeen yritimme vielä muutaman kuukauden, kunnes pidimme pienen tauon ennen kuin taas jatkoimme.

Minulla on kulunut noiden vuosien aikana satoja ovulaatio- ja raskaustestejä. Vuosiin sisältyi kehon lämpötilan mittaamista, kierron tarkkaa seuraamista kaikkine oireineen, satoja kyyneleitä, vihaa, turhautuneisuutta, ahdistusta, voimattomuutta, raivoa, itsesyytöstä, kateutta ja katkeruutta.

Olin melko avoin meidän lapsihaaveista. Lähimmät ystävät tiesivät kaikki käänteet, muille kerroin, että yritys oli päällä, mutta ei se niin helppoa ole. 

Noiden vuosien aikana sain kuulla paljon kommentteja, jotka joo, tarkoittivat varmasti hyvää, mutta aiheuttivat enemmän pahaa mieltä, kuin tsemppaavaa fiilistä. Tiedän, että moni ei oikein tiedä, mitä sanoa. Haluaa lohduttaa, osoittaa jotenkin, että on hengessä mukana, mutta nämä ovat niin arkoja asioita, että joskus ei kannata sanoa mitään. Olla vain hiljaa, kulkea matkaa vierellä.

Mitä lasta yrittävälle ei kannata sanoa?

"Älä stressaa, ni kyl se tärppää!"

Helpommin sanottu kuin tehty. Lasta yrittävä kyllä tiedostaa tasan tarkkaan, ettei stressi ainakaan hyvää tee, kun raskauden alkaessa pitää "kaikki kuut ja planeetat" olla muutenkin kohdallaan, mutta ei se stressi poistu sormia napsauttamalla. Sama kuin sanoisit masentuneelle: "Otat nyt vaa itteäs niskast kii!".

"Harrastatte paljon seksiä, ni se kyl tärppää!"

Joo. Se, että raskaus saa alkunsa, tarvitaan se munasolu ja siittiö, jotka kohtaavat. Normaalisti tätä edesauttaa seksin harrastaminen ja monissa tapauksissa nykyään tätä kohtaamista autetaan lääketieteellisesti erilaisissa hoitomuodoissa. 

Kuukaudessa voi harrastaa seksiä 2 tai 20 kertaa, mutta ajoitushan se tärkein on. Raskaus voi alkaa vain ovulaation aikana, kuukaudessa muutama päivä ennen ovulaatiota sekä itse ovulaatiopäivä ovat otollisia ajankohtia. Vaikka silloin ovulaation aikanakin harrastaisi seksiä kaikissa mahdollisissa asennoissa, lausuen samalla kaikki voimaannuttavat mantrat, tehden kaikki niksit ja kikat, on mahdollisuus raskauden alkamiseen vain noin 20 prosenttia per kierto. Se ei ole kummoinen prosentti.

Sitten kun on naisia, joilla kierto ei olekaan niin säännöllinen, on ovulaation metsästäminen vaikeaa. Itselläni oli hieman keskivertoa pidempi kierto, noin 35-37 päivää eli ovulaatio tuli vähän myöhemmin, noin kp 20-22. Ja kun on myöhäisempi ovulaatio, voi irtoavan munasolun laatu olla jo heikompi. Aikamoista, eikö? 

"No työ ootte viel nuorii"

Faktahan on se, että naisilla alkaa kolmenkympin jälkeen hedelmällisyys laskemaan. Sille ei voi mitään, luonnon temppuja, jäänteitä muinaisajoilta. Olin lähes 25-vuotias, kun jätin e-pillerit pois eli ihan ok iässä lasten yrittämistä ajatellen. Olin lähes 27-vuotias, kun esikoisemme syntyi ja kuopuksen ristiäisissä vietimme samalla kolmekymppisiäni. Nykypäivää kun ajattelee, olin nuori ensisynnyttäjä, koska koko maan keskiarvo huitelee siellä kolmenkympin tienoilla, mutta biologian kannalta alettiin olemaan jo pikkuhiljaa ehtoopuolella.

"Mie tiiän, milt sinust tuntuu"

Et sinä itseasiassa tiedä, jos olet pyöräyttänyt kolme lasta viiteen vuoteen.

Sinä et tiedä sitä, miltä tuntuu kuukaudesta toiseen tiirata niin kovasti toivottuja, mutta valitettavasti olemattomia viivoja raskaustesteissä. 

Sinä et tiedä, miltä tuntuu kuukaudesta toiseen vielä menkkojen alkaessakin toivoa, että jospa se on vain alkuraskauden pientä verenvuotoa, vaikka kohdun supistelut kertovat jo omaa kieltään. 

Sinä et tiedä, miltä tuntuu kuukaudesta toiseen toivoa, että jokainen pieni nippaus alavatsalla tai tuntemus rinnoissa kertoisi alkaneesta raskaudesta. 

Sinä et tiedä, miltä tuntuu kuulla jatkuvalla syötöllä raskausuutisia, olla oikeasti iloinen muiden puolesta, mutta salaa itkeä ja olla katkera. 

Sinä et tiedä, miltä tuntuu syyttää itseään, vihata omaa kroppaansa, kun ei se jumalauta pysty edes yhtä raskautta, erittäin luonnollista asiaa saamaan alulle. 

Näitä tunteita ei siis koeta vain yhdessä tai kahdessa kuukaudessa, vaan monien kuukausien aikana, osalla puhutaan vuosista. Älä siis sano, että sinä TIEDÄT, miltä se kaikki tuntuu, jos et ole asiaa kokenut, mutta riittää, kun olet siinä, lapsettoman vierellä.  "Olen tässä, sinusta tuntuu pahalta ja saakin tuntua."

Me pääsimme vähällä, enkä voi sanoa tietäväni, miltä tuntuu yrittää lasta vuosikausia ja käydä lapsettomuushoidoissa, koska en oikeasti tiedä. Voin puhua vain siitä, miltä tuntui molempien poikien kohdalla nuo piinaavat kuukaudet.

Lapsettomuus on hiljainen ja näkymätön suru, joka kulkee lasta toivovien mukana

Heille saattaa tuottaa tuskaa nähdä onnellisia pieniä perheitä ja vauvamasuja joka puolella, hypistellä lastenosastoilla niitä pienen pieniä vaatteita. Hiljaa toivoa, että kunpa heillekin vielä jonain päivänä. He miettivät, miksi kaikenmaailman narkkarit, lastensa hyväksikäyttäjät ja pahoinpitelijät saavat lapsia, mutta heille ei sitä pientä nyyttiä suoda, vaikka he rakastaisivat sitä kuuhun asti ja takaisin. Eivät koskaan tekisi hänelle mitään pahaa.

Ahdistuvat sukulaisten, tuttavien ja työkavereiden uteluista perheenlisäyksen suhteen. Yrittävät hymyillä kohteliaasti todeten, että kunhan aika on oikea, vaikka tekisi mieli huutaa, että KOKO AJANHAN TÄSSÄ SAATANA YRITETÄÄN. Parempi olla hiljaa, koska muuten alkaa satelemaan neuvoja.


tahaton lapsettomuus


Joukossamme liikkuu tälläkin hetkellä ihmisiä, jotka ovat odottaneet omaa pientä nyyttiään jo vuosia. Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä suomalaista. 


Olkaamme siis ymmärtäväisiä, 
ei jaeta neuvoja, 
joita ei todellakaan haluta kuulla. 

Lasta haluava on kyllä jo kääntänyt internetin ympäri ja lukenut kaikenmaailman neuvoista ja kikkakolmosista sekä yrittänyt selvittää, mikä mahdollisesti voisi olla vialla. He saattavat jo käydä lapsettomuushoidoissa, jotka voivat maksaa tuhansia euroja. Siellä voi olla jo parisuhde kriisissä, eron partaalla. Lapsettomuus koettelee ihmistä monin tavoin.

Lapsettomuudesta kärsineet saattavat myös kauan toivotussa, viimenään toteutuneessa vanhemmuudessaan kokea entistä enemmän syyllisyyttä negatiivisista tunteistaan, koska heidänhän pitäisi olla vain kiitollisia kaikesta. Ei saisi valittaa eikä toivoa, saati ottaa omaa aikaa. Ihan yhtä lailla nämä kuitenkin ovat oikeutettuja niin heille kuin muillekin vanhemmille, mutta syyllisyyden taakka negatiivista tunteista ja oman ajan kaipuusta voivat olla tahattomasta lapsettomuudesta kärsineille suurempi, vaikeampi kantaa.

Kun se oma pieni nyytti on viimeinään saatu, ei välttämättä toista lasta perheeseen tule, vaikka haluttaisiin. Taustalla saattaa olla ne samat ongelmat kuin ennen ensimmäistä lasta, mutta enää ei jakseta alkaa yrittämään tai syytämään rahoja kalliisiin lapsettomuushoitoihin. Yksi lapsi riittää.

Ei myöskään kannata kysellä, että koskas niitä lapsia tulee lisää, tai koska niitä ylipäänsä tulee, edes se yksi lapsi. Nämä ovat jokaisen ihmisen, parin, jokaisen perheen omia asioita.


Tahattomasti lapsettomat, paljon voimia äitienpäiväviikonloppuun <3 <3


Rakkaudella
Henna


Viime vuotinen tekstini ennen äitienpäivää, pätee tänäkin päivänä:
Viides äitienpäiväni - ristiriitaiset tunteet

Väestöliiton sivuilla asiaa lapsettomuudesta:
Lapsettomuus koskettaa aina

Simpukka ry - Lapsettomien yhdistys